Blogi |

Oppilasagentit – onnistuneesta pilotista koko kaupungin käytännöksi

Syksyllä 2016 Hämeenlinna lähti mukaan OppilasAgentti-toimintaan seitsemän innokkaan pilottikoulun voimin. Varsinkin Kuuma-kunnista oli kuulunut paljon hyviä kokemuksia OppilasAgentti-toiminnasta, jonka ajatuksena on osallistaa ja saada näkyväksi oppilaiden tieto- ja viestintäteknologista osaamista sekä valjastaa tätä osaamista koko kouluyhteisön käyttöön.

Oppilasagentti ja opettaja

Pilotointiin lähti mukaan kolme ylä- ja neljä alakoulua, joissa kussakin valittiin yksi OpettajaAgentti. OpettajaAgenttien, opetusteknologiapäällikkö Jari Harvion sekä OppilasAgentti-toiminnan koordinaattori Sami Heinon kesken alettiin kehittää Hämeenlinnalle sopivaa mallia tämän hienon toiminnan jalkauttamiseksi. Kehitystyö aloitettiin tekemällä tutustumismatka Nurmijärvelle, Karhunkorven kouluun, jossa nähtiin ja tavattiin niin Agentteja tositoimissa kuin ohjaavia ihmisiä toiminnan takana. Yhteisten suunnitelmien ja koulujen omien lähtökohtien pohjalta jokainen koulu aloitti OppilasAgentti-toiminnan itselleen sopivalla tavalla.

Kouluilla toiminta lähti käyntiin innokkaasti ja suurimpana ongelmana tuntuikin olevan innokkaiden OppilasAgenttien riittävä työllistäminen. Agenttien osaamista käytettiin muun muassa:

  • apuopettajina muiden luokkien oppitunneilla
  • laitteista huolehtimisessa
  • yksittäisten opettajien neuvomisessa
  • koulun TV-ohjelman laatimisessa
  • juhlien AV-tekniikasta huolehtimisessa
  • discojen äänentoiston järjestämisessä
  • yms.

OppilasAgenttien toiminta ei jäänyt pelkästään koulujen seinien sisäpuolelle. Luolajan koulun Agentit kävivät tarjoamassa tarvittavia apukäsiä opettajien iPad-koulutuksissa. Hykin ja Seminaarin Agentit taas tapasivat keskenään pitäen toisilleen vertaiskoulutusta osaamistaan erikoistaidoista. Lisäksi Hämeenlinnan kunnanvaltuustosta lähestyttiin OppilasAgentteja, kun valtuutetut saivat käyttöönsä iPadit. Pian Raatihuoneella nähtiinkin Luolajan ja Kirkonkulman koulun oppilaita opastamassa valtuutettuja kädestä pitäen teknologian maailmaan.

Lukuvuoden aikana Opettaja- ja OppilasAgenteille järjestettiin koulutuksia ja mahdollisuuksia ajatusten vaihtoon. Pilottivuosi huipentui Hämeenlinnan Verkatehtaalla, jossa kaikille OppilasAgenteille järjestettiin Agenttipäivä. Päivän aikana koulut esittelivät toisilleen omaa toimintaansa sekä osallistuivat IlonaIT:n Riikka Marttisen rakentamaan SEPPO-peliin, jossa pohdiskeltiin hyvän Agentin ominaisuuksia sekä ratkaistiin teknologian käyttöä vaativia tehtäviä.

Erittäin hyvien kokemusten jälkeen pilottitoiminta päätettiin laajentaa koko kaupunkia koskevaksi. OppilasAgenttien kouluttamisen ja toiminnan organisoinnin avuksi valjastetaan myös alueellisia TVT-opettajia, nivoen OppilasAgentti- ja tutor-toimintaa yhteen. Syyskuussa Verkatehtaalla tapaavat kaikkien Hämeenlinnan koulujen OpettajaAgentit ja muutaman viikon päästä kouluilta löytyykin parisen sataa OppilasAgenttia jakamassa teknologista osaamistaan niin oppilaille kuin opettajillekin saaden itselleen arvokasta esiintymiskokemusta.

Teksti: Sami Heino

Evästeet lyhyesti
Digikilta, logo

Tämä verkkopalvelu käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi.

Evästeet ovat pieniä tiedostoja jotka tallennetaan käyttäjän laitteelle. Ne kertovat meille esimerkiksi siitä, onko käyttäjä sivustolla ensimmäisen kerran vai ei. Evästeiden avulla saamme tietoa siitä, mitkä sivut ovat käyttäjiemme mielestä hyödyllisimpiä.

Pakolliset evästeet

Ainoa verkkopalvelun kannalta pakollinen eväste kertoo meille sinun päätöksestäsi muiden evästeiden suhteen. Suosittelemme, että sallit meidän asettaa tämän evästeen.

Jos estät tämän evästeen käytön, joudut asettamaan evästeasetukset uudestaan joka kerta, kun vierailet verkkopalvelussamme.

3rd Party Cookies

This website uses Google Analytics to collect anonymous information such as the number of visitors to the site, and the most popular pages.

Keeping this cookie enabled helps us to improve our website.