Lähes kaikki kunnat ja kaupungit pohtivat kiihtyvällä tahdilla, mitä älykkyys oikein tarkoittaa kunkin kaupungin ja kunnan osalta. Kuntatalouden haasteet eivät tulevaisuudessa tule vähentymään, vaan kunkin kunnan ja kaupungin on omalta kohdaltaan mietittävä, miten älykäs teknologia ja älykkäät palvelut voivat auttaa järjestämään joustavampia, parempia ja laadukkaampia palveluita kuntalaisille. Tämä ei ole yksinkertaista, sillä isoilla kaupungeilla on erilaisia haasteita verrattuna pienempiin kuntiin jo kokoeron vuoksi. Lisäksi resurssit ja toimintaympäristöt vaihtelevat paljon monestakin tekijästä johtuen.

Eroista huolimatta myös yhteisiä haasteita on löydettävissä. Kuntien ja kaupunkien välinen yhteistyö teknologia- ja ohjelmistohankinnoissa on lisääntynyt viimeisten vuosien aikana, mutta siinä on vielä paljon kehitettävää. Olen itse useasti miettinyt, miksi kunnat ja kaupungit eivät rakenna kiinteämmin yhteistyöverkostoja, joissa älykkään teknologian ja ohjelmistojen avulla pyrittäisiin yhdessä ratkaisemaan kaikille yhteisiä haasteita. Toimintaprosessit ovat kunnilla ja kaupungeilla suhteellisen samantyyppisiä, jolloin olisi järkevää yhdistää voimia ja osaamista sekä pyrkiä avoimen teknologian avulla yhteiskehittämään ratkaisuja yhteisiin haasteisiin sekä julkaisemaan ne avoimella lisenssillä kaikkien käyttöön. Tämä lisää resurssitehokkuutta sekä hyödyntää usean kunnan ja kaupungin osaamista laajasti yhteiseksi hyväksi.

Hyvä esimerkki on esimerkiksi Turun kaupungin Turku.fi-palveluun pohjautuva kuntien avoin verkkopalvelualusta, jota myös Kuntaliitto aktiivisesti edistää. Samoin Hämeen ammattikorkeakoulun AvoinHäme-hankkeessa kehitetty Tavastia Events -konsepti on lähtenyt leviämään myös muualle maahan. Tavastia Events perustuu Helsingin kaupungin avoimella lähdekoodilla julkaisemaan Linked Events -tapahtumarajapintaan. Avoimen lähdekoodin hankkeita on löydettävissä myös osoitteessa www.avoinkoodi.fi, johon on koottu Suomen valtionhallinnossa, opetusalalla ja kuntasektorilla käytettäviä avoimen lähdekoodin ohjelmistoja.

Hämeenlinnan kaupunki on käynnistänyt ekosysteemiohjelman, jossa älykkäät palvelut -ekosysteemissä edistetään teemaa OpenHämeenlinna niin avoimen hallinnon kuin avoimen teknologian osalta. Ekosysteemissä on kymmeniä toimenpiteitä (roadmap), joilla Hämeenlinnan alueen yhteisöä pyritään saamaan mukaan yhteisölliseen kehitykseen niin yleisesti kuin teknologian alueella. Espoossa kehitetään varhaiskasvatuksen toiminnanohjausjärjestelmää (eVaka) ja haetaan yhteistyöhön muita kuntia ja kaupunkeja. Yhteisökehittämistä ei tapahdu vain maansisäisesti vaan Suomi ja Viro vievät eteenpäin kahta yhteiskehityshanketta. Tunnetuin on ehkä X-Road, jossa pyritään avoimen lähdekoodin mallilla helpottamaan tiedonsiirtoa julkisessa hallinnossa. X-Road on käytössä laajasti sekä Suomessa että Virossa ja sitä edistää yhdistysmuotoisesti NIIS. Samoin yhteiskehitetään VOLIS-järjestelmää, joka on tukijärjestelmä kokousten päätöksentekoa varten. Järjestelmä on suunniteltu tukemaan esim. lautakuntien ja valtuuston jäsenten julkista päätöksentekoa kokouksissa.

Esimerkkejä yhteisöllisistä kehityskonsepteista on paljon lisää ja kaikkia yhdistää ajatus siitä, että yhteiskehittäminen edistää kaikkien etuja ja antaa mahdollisuuksia resurssitehokkuuteen. Laajemmassa mittakaavassa samaan asiaan yhdistyy digitaalinen itsemääräämisoikeus, josta puhutaan erityisesti EU-tasolla. Julkiset toimijat ovat heränneet ajatukseen, että tietystä näkökulmasta on hyödyllistä pyrkiä digitaaliseen itsemääräämisoikeuteen, missä digitaalisista ohjelmistoista sekä datasta ja niiden käytöstä voidaan päättää itse. On nähtävissä, että yhteisökehittämisen trendi on voimistumassa ja siihen liittyy voimakkaasti digitaalinen itsemääräämisoikeus sekä laajasti avoimen teknologian konseptit ja trendit. Meidän tulisi julkisissa organisaatioissa, yrityksissä ja myös yksilöinä miettiä, miten tämä tulee vaikuttamaan ohjelmistojen ja datan käyttöön tulevaisuudessa sekä miten itse voimme parhaiten hyödyntää yhteiskehittämisen malleja.

Timo Väliharju
Toiminnanjohtaja
COSS ry – Suomen avoimien tietojärjestelmien keskus


Tutustu myös näihin (pitää korjata linkit kun artikkelit valmistuu)