Blogi |

Maantiedon oppiaine digitalisoitiin Tampereen seudun alakouluissa

Digitalisaatio on muuttanut monta osa-aluetta yhteiskunnassamme, eikä peruskoulu ole mikään poikkeus. Vaikka helmitauluilla laskemisesta on kulunut pitkä aika, perinteinen kirja on sitkeästi pysynyt yleisimpänä oppimateriaalina. Tähän on pian tulossa Pirkanmaalla muutos, ja tulevaisuudessa ehkä koko maassa.

Mediamaisteri on yhdessä Tampereen kaupunkiseudun kuntien kanssa toteuttamassa ennennäkemätöntä verkko-oppimisen hanketta. Aivot yhdessä käyttöön -hankkeessa lähdettiin selvittämään, miten kokonaisen oppiaineen opetussuunnitelman digitalisoiminen onnistuu. Aiheeksi valittiin ympäristöoppi, ja tavoitteena on täysin digitaalisen oppimateriaalin luominen 3 – 6 luokille vuoteen 2021 mennessä. Ensimmäisenä hankkeessa tuotettiin 4. luokan Eurooppa -oppimateriaalit, jotka otettiin käyttöön alkuvuodesta. 

Hanke tähtää opetussuunnitelman mukaisen oppimateriaalin tuottamiseen, joka tukee niin oppimisen kuin opettamisen kehittämistä. Lisäksi edelleen muokattavien materiaalien odotetaan tuovan kustannussäästöjä tulevaisuudessa. Hankkeessa yhdistyy innovatiivisuus ja intohimo verkko-oppimiseen, ja Mediamaisteri on ylpeänä mukana luomassa tulevaisuuden koulua.

Kuin oppikirja, mutta verkossa

Aivot yhdessä käyttöön -hankkeen oppimateriaali tulee käsittämään koko ympäristöopin opetussuunnitelman digitaalisessa muodossa. Materiaali löytyy verkko-oppimisympäristöstä, jota Tampereen seudulla kutsutaan Repuksi. Reppu on Mediamaisterin tuottama oppimisympäristö, joka pohjautuu moodle -teknologiaan. 

Mediamaisteri on toiminut hankkeen teknisenä asiantuntijana sekä pääyhteistyökumppanina sisällöntuotannossa. Hankkeen aineisto on eräänlainen interaktiivinen diasarja, joka on tuotettu H5P-nimisellä sisällöntuotantotyökalulla. H5P:llä pystytään luomaan valmiiden pohjien päälle interaktiivista ja aktivoivaa sisältöä. H5P-sisältöpohjat toimivat sapluunana, jonka päälle opettajat voivat luoda ja kehittää laadukasta sisältöä edelleen. H5P-oppimateriaali on visuaalista ja mukaansatempaavaa, aktivoivat tehtävät innostavat ja mittaavat opittua. 

Esimerkki 4. luokan Eurooppa -H5P diasarjasta, teemana kartat.
Esimerkki 4. luokan Eurooppa -H5P-diasarjasta, teemana kartat.
Kuva: Mediamaisteri

Yhteistyön voimaa

Kokonaisen oppiaineen digitalisointi on ollut jättimäinen projekti, ja se on vaatinut kaikilta osanottajilta sitoutumista. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin ollut sujuva yhteistyö.

Työskentely Aivot-hankkeen parissa on ollut todella mielenkiintoista. Usein isot projektit ovat haastavia, mutta tämä hanke on hyvän yhteistyön ja yhteisen tavoitteen takia ollut yllättävän sujuvaa. Hienointa on ollut tiedonjako, ja avoimuus projektissa.

ALEXANDRA, MEDIAMAISTERIN GRAAFINEN SUUNNITTELIJA

Kun digitaaliset aineistot on valmiiksi rakennettu opetussuunnitelman mukaisiksi, opettaja voi joko käyttää niitä opetuksessaan sellaisenaan, tai muokata niitä omien painotustensa mukaan. Aineistot toimivat avoimen lähdekoodin mukaan, ja ne ovat yhteisöllisesti edelleen muokattavissa. Näin ollen maailman ja samalla faktatiedon muuttuessa ei tarvita uusia kirjoja kaikille oppilaille, vaan muutokset voidaan tehdä digitaalisiin versioihin, joita kehittää yhdessä eteenpäin.  

Syksyllä käyttöön uudet oppimateriaalit

Kun koulut avasivat ovensa syksyllä 2019, toteutetut Aivot yhdessä käyttöön -oppimateriaalit julkaistiin Tampereen, sekä Tampereen seutukuntien alueella neljäsluokkalaisten ja heidän opettajiensa käyttöön. Julkaistuista materiaaleista tullaan keräämään palautetta ja aineistoja kehitetään sen perusteella eteenpäin.

Laakereille ei ole jääty lepäilemään muutenkaan, vaan uusia oppimateriaaleja tuotetaan kovaa vauhtia. Tulevan lukuvuoden aikana niitä julkaistaan myös muiden vuosiluokkien käyttöön sitä mukaa kun ne valmistuvat ja läpäisevät tarkistuskierrokset niin ulkoasujen, kuin sisältöjen osalta.

Aivot-oppimateriaaleista ollaan tuottamassa myös yhteen paikkaan koottuja julkisia versioita, jotta oppilaiden vanhemmat ja muut asiasta kiinnostuneet pääsevät tutustumaan materiaaleihin entistä helpommin. 

Vastaisuudessa yhä suurempi osa peruskoulutuksesta on verkko-oppimista, ja Mediamaisteri on intohimolla mukana muokkaamassa tulevaisuuden koulua muuttuviin tarpeisiin.

Lue lisää Aivot yhdessä käyttöön -hankkeen esitteestä sekä Mediamaisterin blogista.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommenttisi ilmestyy näkyville, kun ylläpitäjä on hyväksynyt sen.